|
Post by Chan on Sept 24, 2005 8:45:12 GMT -5
//Sori, kirjotan Chanilla, en jaksa vaihtaa tunnusta. xD\\
Valkeaharmaa demoni sulkee toista, ja ainoaa, silmäänsä tuntien puolisuden nuolaisun poskellaan. Se hymyilee himan kuullen tuon sanat, samaistuen niihin. Susi ravistaa kosteaa turkkiaan ja katsoo hetken näiden tulosuuntaa kohden, Scorpion räpättää silmiään. Se oli tehnyt kyllä jo päätöksensä, mutta oli vaikeaa jättää kaikkea mennyttä taakseen, siinä tarvittiin aikaa ja rauhaa. Scorpion siirtää katseensa Shadowiin ja taivuttaa äsken luimistettuja korviaan hieman eteenpäin. Niin paljon oli tapahtunut yhdessä illassa, eikä naaras voinut vieläkään ymmärtää oliko tämä kaikki totta vai pelkkää turhaa päiväunta. Scorpion luo kasvoilleen kuitenkin, kaikesta huolimatta, lempeän hymyn katsellen toista keltaisilla silmillään. Shadowin ja Kôsenin ansiosta se oli saanut rohkeutta lähteä demoneiden alueelta, eikä enää sinne palaisi, vaikka kuinka muistot kutsuisivat.
|
|
|
Post by shadow on Sept 24, 2005 9:20:55 GMT -5
Shadow katsoi Scorpionia. Katse oli täynnä kaikenlaisia tunteita, jotka olivat sekoittuneet yhteen. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Uros irrottautuu irti Scorpionista ja katsoo maahan surullisesti. " Sco-Scorpion, teemmeköhän me jotakin v-väärää?" Hän kysyi nostaen hieman päätään. Hiljaisuus oli vähän kiusallista... Shadow nosti päätään täysin ylös ja vilkaisi sinne, minne Scorpionkin vilkaisi... Heidän tulosuuntaansa. "... Mutta et kai aijo mennä takaisin?" Uros kysyi epävarmana ja ääni hieman väristen. Hän luimisti korvansa nielaisi. " Sinunlaisesi naaraan ei pidä homehtua demonien tunneleissa." Hän sanoi melkein kuiskaten.
|
|
Scorpion
Demoni
~ All About Us ~
Posts: 52
|
Post by Scorpion on Sept 25, 2005 9:14:53 GMT -5
"... Mutta et kai aijo mennä takaisin?" Scorpion pudistaa nopeasti päätään Shadowin kysymyksen jälkeen, sitä puistatti ajatuskin. 'En aio. Miksi aikoisin? Hullu tuonne he*****in palaisi...' Demoni vastaa vielä mielessään varmistukseksi asiasta ja siirtää katseensa puolisuteen. " Sinunlaisesi naaraan ei pidä homehtua demonien tunneleissa." Valkeaharmaa susi yrittää hieman hymyillä ja miettii itsekseen, siirtäen katsettaan etutassuihinsa: 'Niin...Niin kai.' Se miettii itsekseen ja huokaisee. 'No, mennään nyt...' Scorpion tuumii ja katsoo menosuuntaan ja vilkaisee sivusilmällään Shadowiin. Lämmin hymy nousee tietenkin tämän kasvoille, toinen tosiaan pelkäsi, että tämä palaisi takaisin demoneiden luokse. Scorpion vinkkaa urosta soitten hymyillen mukaansa ja lähtee rauhallisesti kävelemään kohti menosuuntaa. Se katselee, taivaan rantaan ilmestynyttä sateenkaarta, joka ilta aurinko on muodostanut, sateenkaari on himmeä, mutta silti hyvin kaunis. Naaras sulkee silmiään hieman, antaen hellän tuulen puhaltaa turkkiaan vasten, tuuli heiluttelee rauhallisesti puiden lehtiä, jotka muodotavat reiäkkään katon näiden ylle. Pieni tihkusade laskeutuu ääneti maahan, mutta tuo ei juurikaan sutta haitannut. Sade saa taivaan sumuiseksi ja aivan vaalean siniseksi. Scorpion katselee kävellessään taivaan rantaan lämmin hymy kasvoillaan, räpäyttäen keltaisia silmiään.
|
|
|
Post by shadow on Sept 26, 2005 9:18:41 GMT -5
Shadow lähtee Scorpionin perään pää hieman painnuksissa, mutta lämmin hymy kasvoillaan. Uros katsoo sateenkaareen. Se oli niin kaunis... Yhtä kaunis, kun sen alla kävelevä naaraskin. Pieni ja onnellinen huokaus pääsee hänen suustaan. Kaikki tuntui olevan hyvin, vaikka hänen veljensä olikin poissa, ehkä niin oli parasta kaikille. Kôsen oli selvästi sitä tyyppiä, joka kuului vapauteen yksinään. Pian Shadow saavutti Scorpionin ja tuli tämän vierelle. Hän katsoo naarasta lämpimästi hymyillen ja kääntää kasvonsa sitten kohti taivaanrantaa. Sade oli loppunut ja maa oli vielä hieman kostea...
|
|
Scorpion
Demoni
~ All About Us ~
Posts: 52
|
Post by Scorpion on Sept 26, 2005 11:36:39 GMT -5
Scorpion heiluttelee rennosti mustaa skorpiooni häntäänsä edes takaisin. Se katselee hetken sateenkaarta ja siirtää katseensa vierelleen kävelevään Shadowiin hymyillen. 'Hän jaksaa silti ymmärtää, vaikka olenkin mykkä ja puoliksi sokea... ja haastoin ensitapaamisella hänelle ja Kôsenille riitaa.' Scorpion ajattelee hymyillen veikeästi ja naurahtaa itselleen. Susi katsahtaa puiden lomasta näkyvään sumuiseen taivaaseen, jossa aurinko teki laskuaan. 'On kai etsittävä jostain sopiva yöpymispaikka, yöllä saattaa taas sataa...' Demoni miettii, joskus siltä tuntui siltä, että se olisi puhunut, mutta se oli pelkkää mielikuvitusta, tai ehkä haavetta. Naaras laksee katsettaan maahan ja nostaa sen siitä tummaan puolisuteen, hymyillen lempeästi. Kuinka monta kultaista koiraa voikaan olla olemassa? Shadow oli varmasti yksi niistä. Scorpion kävelee aivan uroksen vierellä ja koskettaa tuota hellästi kuonolla poskelle kävellessään. Tämä hymyilee sulkien silmiään puolilleen.
|
|
|
Post by shadow on Sept 26, 2005 12:33:27 GMT -5
Shadow nuolaisee Scorpionin kuonoa. Hän vilkuilee ympärilleen ja katsoo sien naarasta kulma koholla. " Oletko väsynyt? Voisimme etsiä yöpymispaikan." Hän ehdottaa nuolaisten huuliaan. Vaikka Scorpion olikin mykkä, oli Shadowin mielestä tämän kanssa helppo kommunikoida. Uroksen maha murahti, se tarvitsi ruokaa. Hänhän voisi hankkia heille ruokaa, ihan kohtiaisuuden mielessä. Pieni vesipisara tipahti puusta Shadowin päälaelle. Hän pudisti veden pois ja katseli taivaalle. Vaikka sade oli lakannut, oli taivas yhä synkkä, vielä voisi sataa. Yöpymispaikan tulisi siis olla kuiva ja lämmin...
|
|
Scorpion
Demoni
~ All About Us ~
Posts: 52
|
Post by Scorpion on Sept 26, 2005 13:39:30 GMT -5
Scorpion sulkee hieman toista silmäänsä, Shadowin nuolaistessa tätä. Se kääntää päätään juuri kohti maata, kunnes nostaa sen taas puolisuteen. " Oletko väsynyt? Voisimme etsiä yöpymispaikan." Naaras lipaisee suunpieltään ja nyökkää pirteästi hymyillen, sitä ei tosin juurikaan väsyttänyt, mutta kannatti etsiä jokinturvallinen sateen suoja ennen pimeän tuloa. Demoni katselee kävellessään ympärilleen mietteliäänä, pian se näkee kauempana suuren kiven jonka vieressä on tiheä pusikko, niiden välissä oli kolomainen sateen suoja, joka kävi hyvin yöpymiseen. Scorpion lähtee yhtäkkiä juoksemaan kiven luokse ja pysähtyy tuon luokse, ja kurkkaa sisään pusikon ja kiven välissä olevaan "koloon" ja katsahtaa sitten Shadowiin, vinkaten päällään sitä tulemaan katsomaan.
//Anteeksi, parempaakin tekstiä tulisi, mutta nyt tuli kiire, ^^'\\
|
|